Hopp til innholdet


Starter 25 feb 19:00

Arrangør: SURR Arena

Hurriganes-legenda Remu Aaltosta juhlitaan helmikuussa 2027 Ruotsissa kahden erikoiskonsertin voimin. Remu Allstar – Two Nights in Sweden 2027 -konsertit järjestetään Göteborgin Surr Arenalla 25. helmikuuta ja Tukholman Debaserissa 26. helmikuuta.

Vuonna 2027 tulee kuluneeksi 50 vuotta Hurriganesin ikimuistoisesta esiintymisestä Tukholman Gröna Lundissa syyskuussa 1977. Yhtye esiintyi tuolloin yli 10 000 hengen yleisölle osana laajaa Ruotsin-kiertuettaan. Hurriganesin suosio oli naapurimaassa tuolloin huipussaan.

Helmikuun konserteissa Remu on kunniavieraana ja istahtaa hetkeksi myös rumpujen taakse. Illan aikana hän kertoo muistojaan legendaariselta Ruotsin-kiertueelta ja erityisesti Gröna Lundin historiallisesta konsertista. Haastattelijana toimii Markku Veijalainen, joka oli itsekin paikalla Gröna Lundissa vuonna 1977.

– Gröna Lundin veto oli yksi huippujutuistamme koko Hurriganesin historiassa. Housut tutisi silloin jokaisella, kun piti mennä jättiyleisön eteen vetämään. Sanoin Cisselle, että mene sä ensin lavalle pelleilemään, ja sinne se meni pyörimään ja yleisö kävi hurjana. Se kattila kiehui siellä, vaikka me muut ei vielä edes oltu koko stagella, Remu muistelee.

Konserttien musiikillisesta annista vastaa** Oowe Oola Hurriganes Tribute**, vuonna 2016 perustettu yhtye, jonka jäsenet yhdistää syvä rakkaus Hurriganesin musiikkiin.

Yhtyeen soitossa kuuluu intohimo Remu Aaltosen raakaan ja eteenpäin vievään rumputyöskentelyyn, Cisse Häkkisen voimakkaisiin bassolinjoihin sekä Albert Järvisen ja Ile Kallion legendaarisiin kitarariffeihin. Kyseessä ei ole pelkkä kunnianosoitus yhtyeen musiikille, vaan myös kunnianosoitus sille villille ja räjähtävälle rockenergialle, joka teki Hurriganesista yhden Pohjoismaiden merkittävimmistä rock-yhtyeistä.

Oowe Oola Hurriganes Tributen kokoonpanossa soittavat Ola Göransson (rummut ja laulu), Morgan Korsmoe (kitara) ja Daniel Karlsson (basso).

Ruotsin konsertit järjestävät suomalainen J. Jalkanen Oy sekä monille Suomi-artisteille aiemminkin Ruotsissa konsertteja järjestänyt Tukhomalainen Minna Event & More.

Opptredener av Remu Aaltonen, Oowe Oola Hurriganes Tribute